Voileipäkakkua ihan muuten vaan

Olen aina mieltänyt voileipäkakun herkuksi, jota tarjotaan ainoastaan juhlissa. Asun kuitenkin ihmisen kanssa, joka on hulluna voileipäkakkuihin ja syö sellaista mieluusti ihan tuikitavallisena arkipäivänäkin. Päädyinkin siis tekemään pienen savukinkkuvoileipäkakun, joka oli kooltaan sitä luokkaa, että siitä söisi 8 henkeä kunnolliset palaset. Meillä siitä sai nauttia useampaan otteeseen kaksi aikuista ja yksi koira.

Täytteestä tuli sen verran herkullista, että sitä tulee varmasti tehtyä toistekin. Makuraadilta sain palautetta, että katkaravut olisivat seuraavaalla kerralla mainio lisä. Tämä täytemäärä on sopiva 12 paahtoleipäviipaleesta rakennettuun kakkuun, jossa on kolme neljän viipaleen kerrosta. Mikäli ei ole niin voileipäkakun perään, saa täytteestä loistavan kyytipojan vaikkapa uunilämpöisille sämpylöille!

SAVUKINKKUTÄYTE:

  • 1 keskikokoinen purjo
  • 1 iso suolakurkku
  • 250g savukinkkua
  • 200g ruohosipulituorejuustoa
  • 200g ranskankermaa
  • 3 rkl sinappia

Purjo, suolakurkku sekä savukinkku pilkotaan pieneksi, jonka jälkeen kaikki ainesosat sekoitetaan keskenään.

Leipäkerrokset kostutin reippaasti maidolla ennen täytteen levittämistä ja valmiin kakun annoin muhia nelisen tuntia painon alla jääkaapissa. Kärsivällisempi antaisi varmasti kakun muhia jopa yön yli, mutta meillä haluttiin päästä maistelemaan jo samana iltana. Siispä kakku jääkaapista ja kaunistettavaksi.
Koristeiden pohjalle sivelin notkistettua ranskankermaa ja koristeina käytin halkaistuja kirsikkatomaatteja, kurkkusalaattia, kinkkuleikkelettä sekä persiljaa. Tämä olikin hauska vaihe, kun sai mallailla ja rakentaa mahdollisimman nättiä ulkomuotoa.

En meinannut muuten millään keksiä, sijoitanko voileipäkakun leivontaan vaiko ruuanlaittoon. Lopulta päätin, että leivontaan kuuluvassa kakussa tulisi leivän olla itsetehtyä. Eli ruuanlaitto-kategoriaan meni tämä.

Advertisements

Mitäs tuumasit?

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s