Crochet Fire Truck Plushie & Red Baby Converse

Tämä kirkkaanpunainen setti meni lahjaksi pikkuiselle poikavauvalle. Kumma juttu muuten, mitenkä tuo punainen pitää pintansa kestosuosikkinani tennareiden väreistä puhuttaessa.. Olen viime viikkojen aikana virkannut lähes 30 eriväristä tennaria rakenteilla olevaa verkkokauppaani varten, mutta yksikään väri ei ole toistaiseksi onnistunut syrjäyttämään punaista suosikin asemasta.

Töppöset syntyvät nykyään jo rutiinilla, mutta paloautopehmon virkkaaminen oli minulle uudenlainen kokeilu. Virkkasin paloauton rungon soveltaen ilmaista Ravelrystä löytyvää ohjetta. Tein rungosta reilusti lyhyemmän kuin ohjeessa, mutta sen virkkaaminen tuntui silti todella puuduttavalta. Koristeluvaihe oli kuitenkin sen verran hauska, kun paloauton osia sai virkata ihan oman mielikuvituksen mukaan, että työstä jäi kokonaisuutena ihan positiivinen mieli. En kyllä silti ihan hetkeen ottaisi samansorttista projektia työstettäväksi.

Pehmon lopulliset mitat olivat noin 15x15x15cm. Lankoina punainen Fibranaturan Cottonwood sekä musta, valkoinen ja keltainen Novitan Miami. Paloauton kyljen huopatähdissä käytin sabluunana pientä tähdenmallista piparimuottia. Renkaiden sisään laitoin paksusta huovasta leikatut ympyrät, jotta sain niistä hieman pulleammat ja napakammat.

Ihan vekkulin näköinen kaveri, vai kuinka?

Advertisements

Frog Green Baby Converse – Sammakomaisen vihreät vauvatennarit

Nyt on kuulkaa takana sellainen tehoviikonloppu, ettei taas hetkeen ole ollut moista! Lauantaina kävin mummoni kanssa Pieksämäen uudessa “Joulutori Veturitalleilla”-tapahtumassa ihastelemassa kädentaitajien taidonnäytteitä ja tekemässä ihania löytöjä, jotka varmasti esittelen teille myöhemmin. Joulutori oli saanut ihmiset liikkeelle suurin joukoin ja löytyipä tuntemattomien naamojen seasta myös useita sukulaisia. Ihanan pieni paikkakunta!

crochet baby conversecrochet baby converse

Joulutorilta kotiuduttuamme iltapäivä ja ilta vierähtivätkin sitten virkkuuhommissa. Mummo oli pyytänyt minua tuomaan tullessani yhdet poikavauvalle sopivan väriset vauvatennarit, mutta sairastelujen ja koulukiireiden lomassa en niitä ollut etukäteen ehtinyt tehdä. Eipä tuo onneksi haitannut, kun sain nämä hyvin tehtyä paikan päälläkin. Ylläolevasta kuvasta saa jonkinmoista osviittaa töppösten kokoluokasta. Saajan ikä ei ollut tarkkaan tiedossa, joten koosta tuli tarkoituksella vähän reilumpi.

crochet baby conversecrochet baby converse

Kuvausassistenteiksi löysin mummolan kirjahyllystä neljä pientä suloista posliinisammakkoa, jotka äitini on joskus saanut tuliaisina ja hyljännyt kotoa pois muutettuaan. Täytyy ehkä joskus adoptoida nämä, jos eivät äidille kelpaa! Kaverusten väritys sopi hienosti tossujen värin kanssa yksiin ja innostuinkin jälleen ottamaan hieman enemmän kuvia, kuin ehkä tarve olisi ollut.

crochet baby converse crochet baby converse

Sunnuntaina oli leipomishommien vuoro. Puoleen päivään mennessä olimme mummon kanssa ehtineet pyöräyttää yhteensä yli 80 riisi- ja perunapiirakkaa sekä neljä pellillistä pipareita. Piirakoiden teko kävi todella joutuisasti, kun mummo kaulitsi kuoret ja auttoi niiden täyttämisessä ja minä hoidin reunojen rypyttämisen. Nyt saavat läheiset jouluksi uunituoreita karjalanpiirakoita.

Piparit pääsevät vielä myöhemmin näytille, jahka saan ne koristeltua. Innostuin uudesta koiramuotistani ehkä vähän liikaakin, sillä piparien teemaksi muodostui “koirat ja niiden lelut” ja uunipellit täyttyivät noutajien lisäksi pikkuisista nalleista ja possuista.

crochet baby conversecrochet baby converse

Crochet Sequin Baby Converse – Pinkkiä kimallusta

Satunnaiset lukijat päätyvät blogiini useimmiten hakemalla googlesta jotain virkattuihin vauvatennareihin liittyvää. Niitä onkin tullut väkästeltyä lukuisia pareja viimeisen parin vuoden aikana ja blogistakin löytyy ennestään punaiset, luonnonvalkoiset sekä keltaiset töppöset. Kun takana on jo useampi vuosi vauvatennareiden parissa, on niihin kiva keksiä välillä vähän jotain uudenlaista ilmettä. Alkuvuoden luonnonvalkoisissa tossuissa testasin perinteisen tähtilogon sijasta huopakukkakoristeita ja näihin vaaleanpunaisiin yksilöihin sain puolestaan inspiraation kokeilla kimmeltelevää paljettipintaa.

Ompelin jokaisen paljetin yksittäin tossuihin kiinni fiilistellen samalla muistoja voimisteluaikojen kisapukukoristeluista. Koetin saada pistot osumaan nätisti suoraan linjaan, että yleisilme olisi läheltäkin tarkastellessa siisti. Paljettien ompelu on kyllä niin mukavaa, että on sääli ettei ylenpalttinen kimallus oikein istu pukeutumistyyliini edes juhlavaatteissa. Jonkun yltiökimmeltävän iltapuvun voisin silti joskus tehdä ihan vain että pääsisin ompelemaan sieluni kyllyydestä paljetteja!

Tossut olivat kooltaan suunnilleen puolivuotiaalle sopivat, joten paljeteilla päällystettävää pinta-alaa oli astetta enemmän, kuin vastasyntyneen koossa. Innostuin kimalluksesta sen verran kovasti, että ajattelin tehdä muutamat pienimmän koon paljettitennarit eri väreissä ihan vain omaan varastoon. Nämä vaaleanpunaiset tossut saivat kodin samasta paikkaa, kuin aiemmin esittelyssä ollut vaaleanpunainen minisieppari.

Pakko kyllä myöntää, että olin lopputulokseen aika tyytyväinen. Tennareiden jatkuva kimmellys on luonnossa hienoa katseltavaa, etenkin kun niitä heiluttelee edestakaisin sopivassa valaistuksessa. Kuviin en harmikseni saanut kuin murto-osan kimmellyksestä taltioitua, mutta saa niistä kuitenkin jonkinmoisen käsityksen lopputuloksesta.

Mitä sinä tuumaat kimaltavista vauvatennareista? Entä minkä värin itse valitsisit niihin?

Baby Converse – Virkatut Tossut

Tämän tyylisiä tossuja on tullut tehtyä nyt reilun vuoden verran sekä tilaustöinä, että omien tuttujen lapsille lahjoiksi. Jokainen pari on tähän asti ollut hieman erilainen, kun olen etsinyt sitä parasta tapaa toteuttaa halutunlainen lopputulos. Tällä kertaa kaikki palaset loksahtivat kohdilleen, joten eiköhän tässä ole se lopullinen versio jatkoakin ajatellen. Nämä parit menivät tilauksesta lahjoiksi kahdelle pienelle pojalle.

Osasten yhdistäminen valmiiksi tossuksi on tässä projektissa kaikista kivoin vaihe. Valmiit tuotteet ovat niin syötävän söpöjä, ettei niitä hypistellessä voi olla huonolla päällä ( ja sen lisäksi iskee vielä pienoinen vauvakuumekin.. ). Tossut on tehty virkkaamalla tähtimerkkejä ja mustia raitoja lukuunottamatta. Koetin ensin virkata merkitkin, mutten pitänyt lopputuloksen ulkonäöstä. Päädyinkin lopulta tekemään huopakankaisen version, joka toimii mielestäni oikein kivasti.

Näin kirkkaanpunaisia pienen pojan tossuja olisi tietenkin ollut osuvinta kuvata pienen punaisen paloauton kera. Sellaista minulta ei kuitenkaan löytynyt, joten punaisen ajoneuvon virkaa ajaa tällä kertaa englantilainen “double-decker” jonka sain joskus kauan sitten isältäni. Minusta tuo pikkuinen bussi on kyllä sympaattinen kapistus ja sitä katsellessa tulee aina tunne, että Lontoossa pitäisi joskus päästä käymään.

Mikäli kaipailet teko-ohjeita vauvan Converseihin, niitä löytyy netistä niin suomeksi kuin englanniksikin. Eri ohjeita kokeilemalla ja soveltamalla löytää varmasti lopulta itselleen mieluisan lopputuloksen. Tai sitten voi katsella ideakuvia, hypistellä omia tennareitaan ja lähteä virkkaamaan mututuntumalla kokeillen. Itse suosin jälkimmäistä tapaa, sillä ilman jatkuvaa ohjeiden syynäystä tekeminen on huomattavasti hauskempaa ja vapaampaa. Purkamiseltahan yrityksen ja erehdyksen kautta tehdessä ei voi välttyä, mutta lopputulos on merkityksellisempi kun on itse saanut oivaltaa ratkaisuja matkan varrella!