Crochet Fire Truck Plushie & Red Baby Converse

Tämä kirkkaanpunainen setti meni lahjaksi pikkuiselle poikavauvalle. Kumma juttu muuten, mitenkä tuo punainen pitää pintansa kestosuosikkinani tennareiden väreistä puhuttaessa.. Olen viime viikkojen aikana virkannut lähes 30 eriväristä tennaria rakenteilla olevaa verkkokauppaani varten, mutta yksikään väri ei ole toistaiseksi onnistunut syrjäyttämään punaista suosikin asemasta.

Töppöset syntyvät nykyään jo rutiinilla, mutta paloautopehmon virkkaaminen oli minulle uudenlainen kokeilu. Virkkasin paloauton rungon soveltaen ilmaista Ravelrystä löytyvää ohjetta. Tein rungosta reilusti lyhyemmän kuin ohjeessa, mutta sen virkkaaminen tuntui silti todella puuduttavalta. Koristeluvaihe oli kuitenkin sen verran hauska, kun paloauton osia sai virkata ihan oman mielikuvituksen mukaan, että työstä jäi kokonaisuutena ihan positiivinen mieli. En kyllä silti ihan hetkeen ottaisi samansorttista projektia työstettäväksi.

Pehmon lopulliset mitat olivat noin 15x15x15cm. Lankoina punainen Fibranaturan Cottonwood sekä musta, valkoinen ja keltainen Novitan Miami. Paloauton kyljen huopatähdissä käytin sabluunana pientä tähdenmallista piparimuottia. Renkaiden sisään laitoin paksusta huovasta leikatut ympyrät, jotta sain niistä hieman pulleammat ja napakammat.

Ihan vekkulin näköinen kaveri, vai kuinka?

Crochet Pineapple Wine Bottle Cover

Olen useaan otteeseen ihastellut ideaa kultapaperiin käärityillä suklaakonvehdeilla päällystetystä kuohuviinipullosta, joka muistuttaa hauskasti ananasta. Heinäkuussa sain vihdoin itse tilaisuuden tarttua tähän iloiseen ananasideaan, kun ostin pullon viiniä lahjaksi. Tokihan pullo täytyi paketoida jotenkin. Halusin kuitenkin säilyttää viinipullon siistinä ja järkevästi jääkaappiin mahtuvaisen kokoisena, joten konvehtien liimaaminen ei ollut minun juttuni. Sen sijaan läksin lankalaatikolle etsimään sopivia keriä ja tartuin virkkuukoukkuun.

4i 3

Aloittaessani tätä ananasprojektia, olin juuri hetki sitten ostanut Megan Barclaylta aivan ihanan ananas-amigurumiohjeen. Päätinkin kokeilla, taipuisiko ohje muokattuna myös viinipullon ympärille. Materiaaleina käytin keltaista Novitan Miamia sekä vihreää ja ruskeaa seiskaveikkaa. Punavalkoruudullinen nauha pitää lahjapaketin kasassa ja silmät antavat kokonaisuudelle vekkulin ilmeen.

2

Virkattu ananaspäällinen soveltuu kivasti tuomaan väriä ja piristystä esimerkiksi keittiöön. Mikäli lahjansaajan sisustus ei ole ananasystävällinen, voi hän sujauttaa päällisen uumeniin uuden viinipullon ja ilahduttaa sillä vuorostaan jotakuta.

Mikä on sinun suosikkitapasi viinipullon lahjapaketointiin?

Frog Green Baby Converse – Sammakomaisen vihreät vauvatennarit

Nyt on kuulkaa takana sellainen tehoviikonloppu, ettei taas hetkeen ole ollut moista! Lauantaina kävin mummoni kanssa Pieksämäen uudessa “Joulutori Veturitalleilla”-tapahtumassa ihastelemassa kädentaitajien taidonnäytteitä ja tekemässä ihania löytöjä, jotka varmasti esittelen teille myöhemmin. Joulutori oli saanut ihmiset liikkeelle suurin joukoin ja löytyipä tuntemattomien naamojen seasta myös useita sukulaisia. Ihanan pieni paikkakunta!

crochet baby conversecrochet baby converse

Joulutorilta kotiuduttuamme iltapäivä ja ilta vierähtivätkin sitten virkkuuhommissa. Mummo oli pyytänyt minua tuomaan tullessani yhdet poikavauvalle sopivan väriset vauvatennarit, mutta sairastelujen ja koulukiireiden lomassa en niitä ollut etukäteen ehtinyt tehdä. Eipä tuo onneksi haitannut, kun sain nämä hyvin tehtyä paikan päälläkin. Ylläolevasta kuvasta saa jonkinmoista osviittaa töppösten kokoluokasta. Saajan ikä ei ollut tarkkaan tiedossa, joten koosta tuli tarkoituksella vähän reilumpi.

crochet baby conversecrochet baby converse

Kuvausassistenteiksi löysin mummolan kirjahyllystä neljä pientä suloista posliinisammakkoa, jotka äitini on joskus saanut tuliaisina ja hyljännyt kotoa pois muutettuaan. Täytyy ehkä joskus adoptoida nämä, jos eivät äidille kelpaa! Kaverusten väritys sopi hienosti tossujen värin kanssa yksiin ja innostuinkin jälleen ottamaan hieman enemmän kuvia, kuin ehkä tarve olisi ollut.

crochet baby converse crochet baby converse

Sunnuntaina oli leipomishommien vuoro. Puoleen päivään mennessä olimme mummon kanssa ehtineet pyöräyttää yhteensä yli 80 riisi- ja perunapiirakkaa sekä neljä pellillistä pipareita. Piirakoiden teko kävi todella joutuisasti, kun mummo kaulitsi kuoret ja auttoi niiden täyttämisessä ja minä hoidin reunojen rypyttämisen. Nyt saavat läheiset jouluksi uunituoreita karjalanpiirakoita.

Piparit pääsevät vielä myöhemmin näytille, jahka saan ne koristeltua. Innostuin uudesta koiramuotistani ehkä vähän liikaakin, sillä piparien teemaksi muodostui “koirat ja niiden lelut” ja uunipellit täyttyivät noutajien lisäksi pikkuisista nalleista ja possuista.

crochet baby conversecrochet baby converse

Virkattu Goomba pikselityyny

Pikseleitä lissää. Tämä sieniotus lienee valtaväestölle hieman tutumpi kuin edellisen postauksen Bub & Bob, onhan se sentään peräisin kaikkien tuntemasta Super Mario-pelistä. Otus on nimeltään Goomba ja se kuuluu mielestäni ehdottomasti pelihistorian söpöimpiin vihollisiin. Ainoa ehkä suloisempi on myöskin Mario-hahmoihin kuuluva Bob-omb, se semmoinen vetoavain selässä köpöttelevä pikkuinen pommi.

crochet pixel goomba

Goombaan virkkasin yhteensä 434 pikkuista isoäidinneliötä, joista 272 oli oransseja, 79 valkoisia ja loput 83 mustia. Yllä on kuvattuna yksi välivaihe, jossa etu- ja takakappale, sekä niiden yhdistämiseen käytettävä neliöpötkö odottelevat lopullista kokoamista. Lankana tässä(kin) hahmossa toimi Novitan 7 veljestä. Myönnettäköön, että saatan olla hieman kaavoihin kangistunut näissä lanka-asioissa (ja minulle saakin mieluusti vinkata muita tälläisiin juttuihin soveltuvia edukkaita lankoja).

Mikäli nämä minun esittelemäni hahmot eivät lukeudu omiin suosikkeihin, voi näihin pikselityynyihin valita minkä tahansa muunkin hahmon, jonka koko on noin 16×16 pikselin sisällä. Isompia pikselimääriäkin voi käyttää, kunhan muistaa valita ohuemman langan ja pienemmän koukun. Muutoin voi lopputuloksena olla melkoinen jättityyny.

nintendo

Nyt kun näitä pikselityynyjä on useampi tullut esiteltyä, olisi kiva kuulla, onko kukaan innostunut omaa tyynyä tekemään? Entäpä te jotka ette virkkauspuuhista itse perusta, minkä hahmon haluaisitte pikselityynymuodossa nähdä?

Virkatut Bub & Bob pikselityynyt

Uskottekos, että ala-asteikäisenä yksi suosikkiajanvietteistäni oli seurata, kun pikkuveljeni pelasi milloin mitäkin peliä Playstation 1-konsolilla? Kyseiselle härvelille oli olemassa paljon kiehtovia lapsille suunnattuja pelejä ja peliohjain käsissään kasvanut veljeni oli sen verran taitava pelaamaan, että pääsi niissä suhteellisen helposti eteenpäin. Minusta oli mukavaa olla kannustusjoukkona ja samalla päästä näkemään, mihin pelin kulku oikein veikään. Teini-iän lähestyessä iloiset ja värikkäät seikkailupelit vaihtuivat lopulta sodankäyntiin ja räiskintään ja haikeana jouduin luopumaan tuosta mukavasta ajanvietteestä.

En minä kuitenkaan ihan koko aikaa viettänyt pelkästään yleisönä, sillä oli olemassa myös yksi sellainen peli, missä minäkin pärjäsin (välillä jopa velipoikaa paremmin). Peli oli nimeltään Bust-a-move ja siinä pelihahmoina oli kaksi pientä lohikäärmettä, Bub & Bob, jotka seikkailivat myös viime vuosituhannen loppupuolella julkaistussa Bubble Bobble-kolikkopelissä.

Rakkaus lapsuuden pelihahmoihin ja pikseleihin synnyttikin idean pikselisisustustyynyistä, joita varten pitää virkata, päätellä ja yhdistellä ihan liian monta isoäidinneliötä. Nämä kaverukset koostuvat yhteensä yli 800 pienestä isoäidinneliöstä, joten voinette kuvitella kokonaistyömäärän olevan melko iso. Hölmöläisenä en kuitenkaan jättänyt pikselityynyprojektejani vain näihin kahteen, vaan lähdin suunnittelemaan yhä vain suurempia töitä. Niiden valmistumisen päälle en kylläkään mene vannomaan, sillä saatoin vihdoin haukata liian suuren palasen.

Lankana toimi jälleen kerran Novitan seiskaveikka ja sisuskaluina molemmilla on muotoonleikattu 4 sentin vahvuinen vaahtomuovi. Selkäpuoli ei näy kuvissa, mutta se on pääosin yksivärinen toista kättä ja niskan “piikkejä” lukuunottamatta. Etu- ja takakappale yhdistyvät toisiinsä yhdellä neliökerroksella, kuten yläkuvasta hieman näkeekin.

crochet bubble bobble

Nykyisin pikku lohikäärmekaksikko majailee “viskinurkkauksen” mustissa 50-luvun nahkatuoleissa. Kapean paksuutensa vuoksi ne eivät vie juurikaan istuintilaa, vaan toimivat ikäänkuin selkänojan pehmusteina. Koiratkin kätevästi luulevat niiden olevan osa tuolia, joten Bub & Bob välttyvät rajumpiin leikkeihin joutumiselta!

crochet bubble bobble

Olikos nämä hahmot teidän lapsuudessanne läsnä, vai näittekö ne nyt vasta ensimmäistä kertaa?