Keltaista kierrätystä keittiöön: Säilytysritilä seinälle

Minuun on tänä kesänä iskenyt sellainen valtaisa kodin järjestelyinto. Kaikki huoneet ovat olleet siinä enemmän tai vähemmän tulilinjalla, mutta suurin innostus on kohdistunut keittiöön. Sinne olen tähän mennessä tehnyt jo kolme uutta säilytysratkaisua, joista jokainen on väriltään keltainen ja sisältää jotain kierrätettyä. Yksi niistä on tässä postauksessakin esitelty säilytysritilä, johon saa kätevästi kaikki eniten käytetyt tarvikkeet käden ulottuville roikkumaan.

Yellow recyling

Tästä lähdettiin liikkeelle. Kaksi likaisen valkoista vanhaa koneen suojaverkkoa oli vailla käyttötarkoitusta, kun ne eivät soveltuneetkaan pakettiauton koira-aitaukseksi liian suuren kokonsa vuoksi. Toinen verkoista päätyi miehen lapsuudenkotiin kukkaköynnösten kaveriksi ja aluksi ajattelin laittaa oman verkkonikin samaan käyttötarkoitukseen parvekkeellemme, kunnes sitten muistin että meidän taloudessa viherkasveille käy yleensä vain köpelösti. Seuraava idea olikin huomattavasti hyödyllisempi meidän huushollia ajatellen ja niin säilytysritilä pääsi tekeille.

Yellow recyling Yellow recyling

Keltainen on keittiömme teemaväri, joten verkkokin sai isännän spraymaalikäsittelyssä itselleen uuden kirkkaan värin. Sitä ennen putsailin enimmät liat kostealla rätillä hinkaten.

Yellow recyling

Jokaiseen nurkkaan porattiin kiinnityspaikat ruuveille…

Yellow recyling

… jotta verkko saatiin tukevasti kiinnitettyä eteiskaapin taustaseinään (joka sijaitsee keittiön puolella). Ruostumattomasta teräksestä valmistettuja S-koukkuja hankin Ikeasta ja ripustin niiden avulla verkkoon useimmin käytössä olevia tai muuten vain nättejä keittiötarpeita. Koukkuja on kahta eri kokoa, joista isommissa roikkuu painavampaa tavaraa, kuten valurautapannuja, kun taas pienemmät ovat mainioita kapustoille ja kahvikupeille.

Huomionarvoisia kapistuksia ovat ainakin oikeassa alareunassa roikkuva uusi ihana valurautainen sydänlettupannuni (kiitos vielä äidille!) sekä toisen reunan pannun vieressä sijaitseva kananmunan muotoinen lasta, joka on matkamuisto parin vuoden takaiselta Epsanjan reissulta.

Yellow recyling

Muistattekos tätä kaveria? En tiedä onko Pikku Nälkää näkynyt enää television puolella viime vuosina, minä kun katselen nykyisin vain Netflixiä, mutta ainakin nelisen vuotta sitten se seikkaili Danonen mainoksissa. Tuolloin osallistuin kuvakilpailuun, jonka palkintona oli mahdollisuus saada kyseinen pehmolelu jos oma kuva saa tarpeeksi monta tykkäystä. Sieltä tämä kaveri saapui muhkuraisessa kirjekuoressa ja on sen jälkeen kököttänyt milloin puolittain sohvan välissä, milloin kirjahyllyllä. Tähän keittiöviritykseen se sopi kuin nenä päähän, värikin oli juuri oikea!

Yellow recyling

Talon ainoat muumimukitkin pääsivät aitiopaikalle, onhan niissä kaikki parhaat hahmot (Haisuli, Muumimamma ja -pappa sekä Pikku Myy) edustettuna!

Semmoista tällä kertaa, kaikenkaikkiaan todella helppo ja nopea pikkurojekti, jolla sai kertaheitolla suuren lisätilan säilytykseen. Mitenkäs, onko teillä mitään teemavärejä keittiössä, vai pidättekö enemmän ihan puhtaan valkoisista pinnoista?

Advertisements