Sorvin ääressä taas! Kirjoittamisen suhteen on vielä pienehkö yliannostus kesän kandityöurakan ansiosta, mutten malttanut venyttää blogitaukoa enää pidemmälle. Täytyy sitten antaa vain kuvien puhua puolestaan, jos tekstiä ei tahdo syntyä.
Tämä töppöskokoelma syntyi hiljattain lähipiiriin syntyneen pienen neidin nimiäislahjaksi. Koko touhu meinasi lähteä vallan lapasesta, kun jatkuvasti löytyi uusia ihania ideoita, joita olisin halunnut päästä kokeilemaan. Yhdet töppöset muuttuivat kolmeksi ja kolmet viideksi. Ajanpuutteen vuoksi en päässyt enää viidestä parista ylöspäin, mutta onhan tuossakin jo ihan mukava valikoima jalkineita pieniin jalkoihin.
Kokoelma koostuu hassunkurisista mansikkatöppösistä, kesäsandaaleista, puputohveleista, UGG-tyyppisistä talvisaapikkaista sekä vauva-Converseista. Tein töppösistä keskenään hieman erikokoisia jotteivät kaikki jäisi samalla hetkellä pieniksi. Pientä arpomistahan se kokojen kanssa pyörittely oli jälleen, kun ei minulla ole mitään hajua millä tahdilla vauvojen jalat ylipäätään kasvavat. Järkeilin kumminkin, että reilummat koot ovat parempia, kuin jo valmiiksi kinttanat yksilöt. Värimaailma syntyi lahjan saajan toiveiden mukaan.
Seuraavissa kuvissa jokainen töppöspari on esitelty yksitellen. Vauvatennarit syntyivät itse kehitetyllä ohjeella, mutta muiden parien kohdalla turvauduin valmiiden ohjeiden soveltamiseen. Neljän virkkausmallin huolellinen suunnittelu kun ei olisi ihan parissa päivässä onnistunut. En yleensä muista mainita kovin tarkkoja tietoja lankamerkeistä tai muusta sellaisesta, mutta päätin ainakin hetkellisesti ryhdistäytyä tässä asiassa. Kunkin kuvan ohesta löytyykin nyt tieto sekä käytetyistä materiaaleista että linkki sovellettuun ohjeeseen, mikäli sellainen on olemassa.
Mansikkatöppöset
- Materiaalit: Fibranatura Cottonwood (punainen) + Fibranatura Luxor (punainen), Novita Miami (keltainen ja valkoinen), mystinen vihreä puuvillalankakerän jämä
- Ohje: Ilmainen [klik]
Sandaalit
- Materiaalit: Fibranatura Luxor (violetti ja valkoinen, molemmat kaksinkertaisena), violetit napit nappipurkista
- Ohje: Maksullinen @Etsy [klik]
Puputohvelit
- Materiaalit: Novita Miami (valkoinen ja ripaus mustaa)
- Ohje: Ilmainen [klik]
Talvisaapikkaat
- Materiaalit: Fibranatura Luxor (ruskea, kaksinkertaisena), mystinen valkoinen pörrölanka varastosta, napit nappipurkista
- Ohje: Ilmainen [klik]
Tennarit
- Materiaalit: Fibranatura Cottonwood (punainen), Novita Miami (valkoinen ja musta), mustaa ja valkoista huopakangasta, ompelulankaa
- Ohje: Oma, ei valitettavasti saatavilla. Googlen kautta löytyy paljon ohjeita erinäköisiin tennareihin, jos sellaista kaipaa!
Töppösiä virkatessa koitin koko ajan miettiä, miten saisin ne kivasti paketoitua. Miniatyyrikokoiset kenkälaatikot ja erilaiset sellofaaniviritelmät kävivät mielessä, mutta päädyin lopulta rakentamaan pienen kenkähyllyn kotoa löytyneistä tarvikkeista. Vanha muistitaulu sekä grillitikut saivat uuden muodon kuumaliiman avustuksella ja pitsinauhat antoivat viimeisen silauksen. Kengät pääsivät mielestäni tosi nätisti esille hyllykössä, eikä yksikään pari jäänyt muiden varjoon. Kenkähyllyn rakentamisesta ajattelin tehdä oman tutoriaalinsa myöhemmin, jahka ehdin asiaan paneutua.
Mukavaa syksyn alkua itse kullekin ja tervetuloa takaisin Vicia Faba Designin pariin!