Virkattu Goomba pikselityyny

Pikseleitä lissää. Tämä sieniotus lienee valtaväestölle hieman tutumpi kuin edellisen postauksen Bub & Bob, onhan se sentään peräisin kaikkien tuntemasta Super Mario-pelistä. Otus on nimeltään Goomba ja se kuuluu mielestäni ehdottomasti pelihistorian söpöimpiin vihollisiin. Ainoa ehkä suloisempi on myöskin Mario-hahmoihin kuuluva Bob-omb, se semmoinen vetoavain selässä köpöttelevä pikkuinen pommi.

crochet pixel goomba

Goombaan virkkasin yhteensä 434 pikkuista isoäidinneliötä, joista 272 oli oransseja, 79 valkoisia ja loput 83 mustia. Yllä on kuvattuna yksi välivaihe, jossa etu- ja takakappale, sekä niiden yhdistämiseen käytettävä neliöpötkö odottelevat lopullista kokoamista. Lankana tässä(kin) hahmossa toimi Novitan 7 veljestä. Myönnettäköön, että saatan olla hieman kaavoihin kangistunut näissä lanka-asioissa (ja minulle saakin mieluusti vinkata muita tälläisiin juttuihin soveltuvia edukkaita lankoja).

Mikäli nämä minun esittelemäni hahmot eivät lukeudu omiin suosikkeihin, voi näihin pikselityynyihin valita minkä tahansa muunkin hahmon, jonka koko on noin 16×16 pikselin sisällä. Isompia pikselimääriäkin voi käyttää, kunhan muistaa valita ohuemman langan ja pienemmän koukun. Muutoin voi lopputuloksena olla melkoinen jättityyny.

nintendo

Nyt kun näitä pikselityynyjä on useampi tullut esiteltyä, olisi kiva kuulla, onko kukaan innostunut omaa tyynyä tekemään? Entäpä te jotka ette virkkauspuuhista itse perusta, minkä hahmon haluaisitte pikselityynymuodossa nähdä?

Advertisements